Johanna Koivu Emma palkinto

johanna koivu

Kanssakulkija matkallesi

Olen Johanna Koivu, intohimoinen hyvinvoinnin tutkimusmatkailija. Minulle elämänikäinen oppiminen on tärkeää ja luonnollista, siksi päivitän osaamistani säännöllisesti.

 

Olen The Royal Central School of Speech and Drama:sta valmistunut näyttämötaiteiden maisteri, Master of Arts, näyttelijä, muusikko, esiintymisjännittämiseen ja karismaan erikoistunut esiintymisvalmentaja, teatteriohjaaja sekä näyttelijäntyön, ilmaisutaidon ja kehotyöskentelyn kouluttaja. 

Lontoon vuosien jälkeen kouluttautuduin tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaajaksi, ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, LCF Life Coach Master:ksi ja neurolingvistisen ohjelmoinnin asiantuntijaksi, NLP Practitioneriksi. Olin myös hyvinvointibloggarina Voi Hyvin -lehdessä ja Kotiliedessä. Loputon kiinnostukseni holistiseen hyvinvointiin synnytti ajatuksen omasta mediasta. Näin sai alkunsa terveyden, hyvinvoinnin ja lifetylen konsepti, KoivuTV, jonka käsikirjoittajana ja tuottajana toimin. 

 

 

 

 

Olen tullut tunnetuksi Lauri Tähkä ja Elonkerjuun viulistina ja olen työskennellyt esiintyvänä taiteilijana yli 20 vuotta. Pienestä eteläpohjalaisesta kylästä ponnistanut bändi nousi omalla työllään Suomen suurimpien bändien joukkoon. Teimme historiaa voittamalla viisi kertaa peräkkäin Vuoden kotimainen artisti -Emman. Yhteensä Emma-patsaita on takanreunuksella seitsemän kappaletta. Suurimpina musiikillisina saavutuksinani pidän nelinkertaisen platinarajan ylitystä: yli 120 000 myytyä Tuhannen riemua -albumia.

Olen ottanut elämässä riskejä sisäisen palon toteuttamiseksi

Elämä Lontoossa oli kiehtovaa, jännittävää ja samalla rankkaa. Opiskelu arvostetussa teatterikoulussa oli haastavaa ja hyvin antoisaa, samoin elämä esiintyvänä taiteilijana. Suurkaupungin teatteriskenessä oli paljon kilpailua, mutta myös runsaasti mahdollisuuksia ja sitä kautta inspiroivia työtilaisuuksia.

Kun sitten kuuden Lontoossa vietetyn vuoden jälkeen minut houkuteltiin palaamaan Suomeen musiikin vuoksi, mietin paluuta pitkään. Eräs aloitteleva bändi nimeltä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu otti ensiaskeliaan ja kysyntä keikoille alkoi kasvaa pikkuhiljaa. Puolivitsinä järjestetyistä Suukkoo vai puukkoo -iltamista jalostunut idea yhdistää pohjalaiset kansanlaulutekstit, rockpoljento ja iskelmävaikutteet, kiehtoi meitä kaikkia. Yhtyeelle annettiin iskelmänimi, bändille nimitettiin nokkamies ja taiteilijaidentiteetit luotiin. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu oli syntynyt.

Putoanko tyhjän päälle ja työllistynkö?

Niinpä otin riskin ja palasin Suomeen vuonna 2001. Sain yllätyksekseni heti opettajan, kouluttajan ja myöhemmin linjavastaavan paikan Etelä-Pohjanmaan Opistosta, jossa alkoi uusi teatteri- ja tanssitaiteen linja. Näyttelijäntyön ja ilmaisullisten tekniikoiden opettamisen lisäksi pääsin auttamaan ihmisiä löytämään oman potentiaalinsa ja mentoroimaan heitä taiteellisen kasvun polulla.

Tämän lisäksi kuvioihin tuli mukaan esiintymiskoulutus ja erikoistuin esiintymisjännityksestä kärsivien auttamiseen. Tämän pitkäjänteisen työn pohjalta syntyi KARISMAkoulu Masterclass: Eroon esiintymisjännityksestä -konsepti, joka pitää sisällään ryhmäkoulutukset, yksilövalmennukset ja Eroon esiintymisjännityksestä -verkkokurssin.

Lisäksi olin mukana erilaisissa musiikkiin, teatteriin ja esiintymiseen liittyvissä hankkeissa ohjaajana, puhujana ja kouluttajana. Päiväni olivat työntäyteisiä ja viikonloput vietin keikoilla, lomat äänitysstudiossa.

Keväällä 2011 siirryin matkalaukkuineni Tampereelle ja näyttelin Suomen kesäteatterissa. Samana syksynä muutin Helsinkiin ja juonsin Maikkarin Sing Along -musiikkiohjelmassa. Olin positiivisen yllättynyt työtilanteestani Suomessa.

Johanna Koivu Karisma Coaching

Kuva: Milka Alanen

Kunnioitus elämää kohtaan

Lopetin musiikin tekemisen Lauri Tähkä ja Elonkerjuussa ja Elonkerjuussa 16 vuoden jälkeen kun koin, että kehitykseni pysähtyi enkä saanut taiteellisessa työssäni enää tarpeeksi haasteita. Ironista on, että muissa asioissa olen kyllä haasteita elämäni aikana saanut. Tähän voin vain kliseisesti todeta, että sitä saa mitä tilaa. Elämä on laittanut minut useita kertoja polvilleni. Lontoosat palaamisen jälkeen moni asia on muuttunut radikaalisti.

Olen oivaltanut, kuinka tärkeää on kehittää omaa ajatteluaan ja sitä, millaista tarinaa itselleen kertoo. Itseni kanssa työskentelyn apuna käytän erilaisia intensiivisiä mielen työkaluja, NLP tekniikoita, ratkaisukeskeistä valmennusta, the Journey metodia ja kehittämääni Kehollisen tunneilmaisun metodia. Olen myös opiskellut funktionaalista terveydenhoitoa ja kouluttautunut mm. hyvinvoinnin ja terveyden geenitulkinnassa.

Sinua saattaisi kiinnostaa: Voiko kivusta löytää rauhaa?

 

Soittaminen, laulaminen ja näytteleminen tulivat kuitenkin takaisin kuvioihin vuonna 2020-21 Teatteri Avoimien Ovien musiikkinäytelmässä. Oli hienoa huomata, että bändisoittaminen tuntui taas pitkästä aikaa mukavalta. Viimeisimmät tv- ja elokuvatyöni ovat roolityöt Nelosen Koskinen-sarjassa ja Lapua 1976 -elokuvassa.

ESIINTYMISKOULUTUS JA MENTAALIVALMENNUS

Otan vastaan mentaalivalmennus- ja esiintymisvalmennusasiakkaita etänä videopuhelun välityksellä Helsingissä Lauttasaaressa, Ullanlinnassa ja terveysklinikka Olonissa. Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten mielen hyvinvointiin panostaminen auttaa fyysisen terveyden palauttamisessa.

 

Lisäksi vierailen In House Coaching- asiakkaiden luona yrityksissä - työhyvinvointivalmennus ja esiintymiskoulutus ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja.

Tänään ajattelen, että matka on yhtä lailla tärkeä kuin päämäärä. Ehkä jopa tärkeämpi. Kannustan pysymään mukana elämän muutoksen virrassa, sillä vastustus aiheuttaa vain lisää kärsimystä. Se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa ja ajatuksillamme luomme omaa todellisuuttamme.

 

Ottakaamme siis sekä haasteet ja mahdollisuudet vastaan kiitollisuudella ja tehkäämme joka hetkestä paras mahdollinen!

Lämpimästi tervetuloa sivustolleni!

Johanna Koivu / Karisma Coaching <3