Search
  • Johanna Koivu

VOIKO KIVUSTA LÖYTÄÄ RAUHAA?

Updated: Sep 14

Minulla on ollut hyvin epätavallinen vuosi. Kirjoitan tätä blogiartikkelia heinäkuisena hellepäivänä 2020. En ole istunut puoleentoista kuukauteen.



Kaikki alkoi siitä kun sairastuin eturintamassa koronavirusinfektioon maaliskuussa. Olin poissa pelistä yhteensä 90 päivää. Sairastin pääasiassa kotona, mutta myös Meilahden sairaalassa kolme päivää. Kevään mittaan vietin vielä kaksi päivää poliklinikkapäivytyksessä Haartmanin sairaalassa kouristus- ja hengenahdistuskohtausten vuoksi. Voit katsoa kokemuksistani kertovan videon KoivuTV:n saitilta.


Koronan viimein väistyessä keräilin voimia takaisin ja sain toipua rauhassa kolmisen viikkoa, kunnes tapahtui taas. Eräänä aamuna heräsin terävään kipuun enkä ollut päästä sängystä ylös. Hermosärky säteili pakarasta koko vasemman jalan ulkosyrjään ja jalkaterä oli tunnoton.


Ajoitus oli huono. Olin sopinut kyseiselle päivälle Huippunaiset-tv-ohjelmavierailun ja ajettavana olisi 45 minuutin matka Helsingistä Keravalle. Ajomatkasta tuli juuri niin kivulias kuin pelkäsinkin. Studiolla tv-kameroiden käydessä vääntelehdin asennosta toiseen pehmeällä punaisella nojatuolilla ja yritin parhaani mukaan puhua lempiaiheestani karismasta ja vetovoimasta. En tuntenut itseäni kovinkaan karismaattiseksi laskiessani minuutteja siihen, että pääsisin ponnahtamaan pystyyn ja kaikki olisi vihdoin ohi!


Magneettikuvan perusteella todettu välilevytyrä todensi iskiashermokivun. Kipu paheni saman viikon aikana niin, että autolla ajosta, saati kyydissä istumisesta, oli turha haaveillakaan.


Lue myös: Välilevytyrä ja iskiaskipu - Mikä avuksi kun keho väsähtää



Totaalipysähdys toi rauhan


Harvalukuisia ovat elämässäni ne hetket, jolloin olisin pysähtynyt näin totaalisesti. Kun fyysiikka petti, sukkaa ei saanut jalkaan ja päivän paras saavutus oli päästä sängystä ylös, elämän ryhmi hidastui vääjäämättä.


Toki aina välillä mieli lähti kapinaan hidastunutta elämänrytmiä vastaan, mutta näissä tilanteissa kroppa näytti välittömästi kaapin paikan. Kakkosviikolla luuhistuin kivun lamauttamana lattialle kun yritin liian nopeasti sängystä ylös. Puoli tuntia lattialla huohotettuani en nähnyt enää tähtiä, mutta koska olin vielä kahden viikon ajan yksin kotona (ja vara-avain sisällä), pelkäsin muumioituvani viileälle lattialle ikuisiksi ajoiksi.


Sain kuitenkin itseni kammettua lopulta ylös ja vahingosta viisastuneena pyysin veljeäni hakemaan Laakson sairaalasta minulle erilaisia apuvälineitä. Siinä sitä sitten ihasteltiin räikeänvihreän sukanvetäjän nerokkuutta ja näppärää roskienpomintakeppiä. Sain riemukseni myös imurointiapua ja kaiken lattialle viikon aikana pudonneen sälän ylös. Sitä paitsi nytpä saisin ITSE noukittua keittiön lattialle pudonneet parsakaalinpalat ja sormista livenneen kaukosäätimen!


Niin tuli juhannus ja matkasuunnitelmat menivät mönkään, koska en voinut ajatella autossa istumista. Päivät muuttuivat hyvin samankaltaisiksi. Tein maltillisia merenrantakävelyitä kyynärsauvojen kanssa ja vietin yksin keskikesän juhlaa autiossa, helteisessä kaupungissa.


Minä pysähdyin, koska maailma ympärilläni pysähtyi. Olin hiljaa ja katselin.

Päivissäni oli aivan uudenlaisia laiskanpulleita ja viivytteleviä läsnäolon hetkiä. Tulin tietoiseksi asioista, joiden ohi olin aiemmin touhottanut. Pysähdyin tutkimaan juhannusruusussa pörräävästä mehiläisestä ja ihastelin vedessä räpiköiviä linnunpoikasia. Opin myös olemaan ilman kännykkää ja tunnistamaan kellonajat seuraamalla luontoa.


Minusta tuntui kuin aika olisi pysähtynyt enkä enää ollut varma, mikä viikonpäivä oli kyseessä. Aiemmin tämä olisi ahdistanut suunnattomasti, mutta nyt se tuntui jopa hyvältä. Opin olemaan kiitollinen kivuttomista hetkistä ja pikkuhiljaa niitä alkoi olla enemmän.



Mitä kipu voi opettaa?


Nukuin joka päivä pitkät päiväunet. Yöuneni jäivät muutamaan tuntiin, koska kivun vuoksi pystyin nukkumaan vain vatsallani tikkusuorassa asennossa ja muutamia tunteja kerrallaan.


Haastoin itseni olemaan läsnä kivun hetkissä. Hyppäsin syvään päähän katsomaan tuskaa silmiin ja kysymään, mitkä merkitys sillä oli elämässäni. Mitä minun tulisi oppia itsestäni, kehostani? Mikä viesti kivulla oli?

Koronan potemisen aikana aloin tehdä hyvin intensiivistä matkaa itseeni. Löysin apua päivittäisistä harjoitushetkistä, joissa syvennyin kehittämäni Kehollisen tunneilmaisun metodin tekniikoihin ja NLP-harjoituksiin. Vietin paljon aikaa olemalla läsnä kehoni erilaisille tuntemuksille. Avauduin kehosta esiin nouseville tunteille ja kohtasin niitä lempeällä ymmärryksellä ja myötätunnolla. Kuulostelin, mitä korona oli tehnyt minulle. Millaisia tunnetaakkoja kannoin mukanani ja miten ne manifestoituivat kehossani.


Kun kaivoin syvemmälle, kohtasin äitini äkillisen poismenon jälkeisen shokin, joka tuntui jähmettyneeltä kivipanssarilta rintakehälläni. Annoin raastavan surun ja kaipauksen kulkea lävitseni. Äitini poismenon myötä nousseita ajatuksiani kerroin toukokuun 2020 Kauneus ja Terveys -lehden kansikuvahaastatelussa.



Vastauksia kysymyksiin


Onko elämässäni asioita, joita olen paennut ja joita minun tulisi kohdata? Mitä juoksen itsessäni pakoon ja mille tulisi antaa lisää tilaa? Ja ehkä tärkeimpänä: onko jotain, mistä olen valmis luopumaan? Mitä ovat ne vääristyneet ajatusmallit, jotka pitävät haitallisesti kiinni menneessä? Mitä ovat ne itselleni tai elämälle tehdyt lupaukset jotka palvelivat aikanaan, mutta joiden aika on auttamattomasti ohi? Mitä rakennan tilalle?


Tajusin, että olen juossut pakoon tyhjiä hetki elämässäni. Minun on ollut vaikea pysähtyä, koska olen pelännyt, että pysähtymällä joudun kohtaamaan oman kuolevaisuuteni.

Kohtasin uskomukseni siitä, että jos arjessaan antaa tilaa tyhjille, merkityksettömille hetkille, niihin voi hukkua. On hyvin pelottavaa kohdata oma kuolevaisuutensa tilanteessa, jossa ei tiedä, selviääkö. Koronaviruksen aiheuttamat oireet olivat hyvin arvaamattomia ja rajujen kohtausten pelko vei pohjan luottavaiselle suhtautumiselle siitä, että elämä kantaa. Jos nyt kuolen matkalla sairaalaan yht´ äkkisesti kuten äitini, niin olenko elänyt elämäni oikein?


Kuulen mielelläni, millaisia ajatuksia kirjoitukseni sinussa herätti?



Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Miten uskomukset ohjaavat elämäämme?

Prinsessa Märtha Louse: Kuinka herkkyydestä tuli voimavara

Välilevytyrä ja iskiaskipu - Mikä avuksi kun keho väsähtää


Olisi mukava tavata sinut myös Karisma Coaching® somessa!

Facebook I Instagram I YouTube


Olen Johanna Koivu ja intohimonani on auttaa ihmisiä löytämään oma sisäinen voimansa ja karismaattisuutensa. Olen toiminut laajasti hyvinvoinnin kentällä kouluttaen, luennoiden ja mentoroiden vuodesta 2001 lähtien. Olen myös hyvinvointi- ja lifestylemedia KoivuTV:n tuottaja. Olen viulisti-näyttelijä, teatteriohjaaja, esiintymisvalmentaja, draamaopettaja, tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja, ratkaisukeskeinen valmentaja LCF Life Coach® ja NLP Practitioner.

Erityisosaamiseni on auttaa asiakasta tunnistamaan vahvuutensa ja piilevät kykynsä. Olen motivaattori ja läsnäoleva kanssakulkija asiakkaan matkalla kohti sisäistä kehitystä, parempaa itsetuntemusta ja sitä kautta laadukkaampaa elämää. Kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.

OTA YHTEYTTÄ, NIIN RÄÄTÄLÖIDÄÄN
SINULLE SOPIVA VALMENNUSPAKETTI:
  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black YouTube Icon

Tutustu myös hyvinvointimediani KoivuTV:n verkkojulkaisuun:

© 2019-2020 Johanna Koivu/Karisma Coaching